lauantai 5. toukokuuta 2018

Saksihyppelyä -töms-töms-

Ränsistyneellä ollaan pää pilvissä ja suupielet kovissa:

Meidän pihapiiri kelpuutettiin pihasuunnittelun harjoituspihaksi! Kiitos Anna ja Auringontähti-puutarha! Annalla on myös ihania verkkokursseja, joiden esittelyihin pääset suoraan tästä (klik).
Mielenkiinnolla odotan, miten menneisyys ja nykyaika kohtaavat Ränsistyneellä. Itseäni kiinnostavat kovasti vanhat maatiaisperennat ja kirjahyllyyni onkin "ilmestynyt" useita aihetta käsitteleviä kirjoja. Yrtit ovat lähellä sydäntä olleet jo vuosia. Laventeli on kasvanut useana, useana kesänä saarihuvilalla pienen kasvihuoneen ovenpielessä ja suurta nautintoa koin aamukasteen aikana mennessäni avaamaan kasvihuoneen ovia ja samalla sipastessa tuoksuvia laventelin kukkia. Mikä ihana tuoksu aamuauringossa leijailikaan! Akileijaa ja päiväkakkaroitakin saarihuvilalta löytyi. Myös iirikset, vuorenkilvet ja pionit ilostuttivat saaren asukkia eikä valkoapilamättäitäkään raaskinut ruohonleikkurilla leikata pois. Raparperipenkkiäkin piti ahkerasti tutkia ja kyllä keväisin ne vauvan nyrkin kokoiset kasvualut oli upeita! Entäs sitten perunat ,härkäpavut, sipulit,  yrtit,...kuinka ihana oli niitä kaikkia käyttää ruoanlaitossa, erityisesti kalan kaverina!

Pikkuhiljaa Ränsistyneelläkin alkaa lumet kadota ja vesi virrata. Kevätfiilis tarttuu puseron helmaan ja siemenlaatikon ääreltä löydän itseni aika usein! Ja puutarhakirjojen. Kirjoista tulikin toinen ihana asia mieleeni ja aihetta saksihyppelyihin: sain luettavaksi Eliisa Kuuselan kirjan Leipävallankumous. Siitä enemmän täältä: (klik) 

Myös ihanan positiivinen ja sympaattinen Heli Beach house kitchen -ruokablogista antoi aihetta saksihyppelyihin, sillä hän haastoi minut mukaan hauskaan "kolme hyvää asiaa"-haasteeseen. Ilolla tartun tähän mukaan, kiitos Heli ja onnittelut vielä kerran Cision listalle pääsystä. 
Vastailen haasteeseen hieman myöhemmin, koska nyt pikkuinen koiraystävämme katselee sillä silmällä, että mamma! lenkille, lenkille, naapurin koira meni jo! 









Härmesalvia 
ja 
päivän lukuelämys