Talveksi teetä

Ränsistyneellä ollaan herkuteltu luonnon antimilla jo kauan. Taisin olla vasta alakoululainen, kun isäni kanssa keräsin nokkosta teeksi ja voikukanlehtiä voileivän päälle. Alkukesän nokkosen versoja on tänäkin vuonna kerätty, kuivattu ja säilötty lasipurkkiin odottamaan syysmyrskyjä ja talven pakkasia. Nokkosista haudutettu tee on niin, niin hyvää! Täytyy vaan muistaa, että se rautapitoisuudellaan nostattaa herkästi hemoblobiinia. Syksyn kolkutellessa ovia lisääntyvät flunssat ja silloin nokkostee on mainiota "flunssalääkettä". Se kohottaa yleiskuntoa, lisää vastustuskykyä ja erityisesti siemenet auttavat väsymykseen. Ränsistyneellä tehdään usein esimerkiksi nokkossämpylöitä ja nokkosvohveleita. Nokkonen nimittäin sopii kaikkiin ruokiin mihin pinaattikin.

Nokkonen on muistaakseni valittu Vuoden luonnonyrtiksikin tänä vuonna eikä mikään ihme! Sen ravintoarvo on korkea ja onhan sen keräysaikakin pitkä: aikaisin keväällä pienet versot, myöhemmin keväällä ja kesällä lehdet, syksyllä sitten siemenet ja juuret. 

Ränsistyneen pikkuruinen mansikkamaakin nautti kesän lämmöstä ja kypsytti kivasti satoa pakastettavaksi. Mustikoitakin löytyi ja ihana ystävä antoi niin punaisia, mustia kuin valkoisia herukoita pakastimen täytteeksi. Villivadelmia emme niin paljon löytäneet kuin aiempina vuosina, mutta muutaman litran kuitenkin ja jotenkin ne tuntuvat maistuvan erityisen maukkailta tänä vuonna. Vadelman lehtiä on myös kerätty teeaineksiksi. Vadelmanlehdet sisältävät paljon C-vitamiinia ja lehdet myös laskevat veren sokeriarvoja. Lisäksi sanotaan, että lehdet estävät verisuonten kalkkeutumista. Aikamoinen terveyspommi tuo ihana vadelma!

Kuusenkerkät ovat myös herkkua ja kuusenkeräkkäsiirappi lumoaa räiskäleissä. Tänä keväänä tosin kerkät venähtivät ja tummuivat heleän vihreästä koviksi neulasiksi varsin nopeasti, eikä Ränsistyneeltä ehditty keväthommien vuoksi kasvimaalta metsän siimekseen. Luontohaasteen tiimoilta metsässä on kesällä kuitenkin samoiltu, tehty risusavottaa ja tehty polttopuita, hikoiltu helteessä kumpparit jalassa kävellen ja tuijoteltu puiden laivoihin, hätistelty paarmoja ja hirvikärpäsiä, nuuskuteltu ja ihmetelty, entisenä merenranta-asukkaana yritetty oppia nauttimaan metsästä, puolet porukasta siinä onnistuen satakympillä ja puolet porukasta fiiliksellä "yritys hyvä kymmenen"...
Metsästä on onneksi mustikoita löydetty ja hieman jo sieniäkin, parasta kautta odotellaan vielä.

Kaiken kaikkiaan tyytyväistä porukkaa Ränsistyeellä on ja hieman omavaraistakin: ilolla voidaan sytyttää tulet leivinuuniin ja puuhellaan, valmistaa oman maan perunoista, sipuleista, kurpitsoista ja pavuista yrttien kanssa vatsan täytettä, lisätä joukkoon purkista etikkasäilykkeitä ja jälkkäriksi vaikka itsepoimituista mustikoista ja itsekasvatetusta timjamista mustikka-timjamijäätelöä. (resepti löytyy Perinneleipää-välilehdeltä)

Kurpitsankukka syyskuun iltahämärssä

Vaikka ajatukset ovat sadonkorjuussa, hämärä tulee aina vaan aikaisemmin ja useana aamuna olemme heränneet usvaiseen maisemaan, niin luonnossa on vielä paljon kerättävään niin yrttejä teeksi kuin marjoja ja sieniäkin. Nautitaan lämpimistä päivistä (ja siitä metsästäkin)!

Saksihyppelyä -töms-töms-

Ränsistyneellä ollaan pää pilvissä ja suupielet kovissa:

Meidän pihapiiri kelpuutettiin pihasuunnittelun harjoituspihaksi! Kiitos Anna ja Auringontähti-puutarha! Annalla on myös ihania verkkokursseja, joiden esittelyihin pääset suoraan tästä (klik).

Mielenkiinnolla odotan, miten menneisyys ja nykyaika kohtaavat Ränsistyneellä. Itseäni kiinnostavat kovasti vanhat maatiaisperennat ja kirjahyllyyni onkin "ilmestynyt" useita aihetta käsitteleviä kirjoja. Yrtit ovat lähellä sydäntä olleet jo vuosia. Laventeli on kasvanut useana, useana kesänä saarihuvilalla pienen kasvihuoneen ovenpielessä ja suurta nautintoa koin aamukasteen aikana mennessäni avaamaan kasvihuoneen ovia ja samalla sipastessa tuoksuvia laventelin kukkia. Mikä ihana tuoksu aamuauringossa leijailikaan! Akileijaa ja päiväkakkaroitakin saarihuvilalta löytyi. Myös iirikset, vuorenkilvet ja pionit ilostuttivat saaren asukkia eikä valkoapilamättäitäkään raaskinut ruohonleikkurilla leikata pois. Raparperipenkkiäkin piti ahkerasti tutkia ja kyllä keväisin ne vauvan nyrkin kokoiset kasvualut oli upeita! Entäs sitten perunat ,härkäpavut, sipulit,  yrtit,...kuinka ihana oli niitä kaikkia käyttää ruoanlaitossa, erityisesti kalan kaverina!

Pikkuhiljaa Ränsistyneelläkin alkaa lumet kadota ja vesi virrata. Kevätfiilis tarttuu puseron helmaan ja siemenlaatikon ääreltä löydän itseni aika usein! Ja puutarhakirjojen. Kirjoista tulikin toinen ihana asia mieleeni ja aihetta saksihyppelyihin: sain luettavaksi Eliisa Kuuselan kirjan Leipävallankumous. Siitä enemmän täältä: (klik) 

Myös ihanan positiivinen ja sympaattinen Heli Beach house kitchen -ruokablogista antoi aihetta saksihyppelyihin, sillä hän haastoi minut mukaan hauskaan "kolme hyvää asiaa"-haasteeseen. Ilolla tartun tähän mukaan, kiitos Heli ja onnittelut vielä kerran Cision listalle pääsystä. 

Vastailen haasteeseen hieman myöhemmin, koska nyt pikkuinen koiraystävämme katselee sillä silmällä, että mamma! lenkille, lenkille, naapurin koira meni jo! 

Härmesalvia 

ja 

päivän lukuelämys

Lunta, lunta ja hirvitystä

Jälleen kerran lumimäärä on kasvanut korkeuksiin. Ihan hirvittää, kun lämpötila nousee ja lumimassat muuttuvat vedeksi, niin mihin se valtava vesimäärä mahtuu! Jostain kuulin, että myös Pohjois-Karjalaan ennustetaan tulevan tulvia, ihan kuten Pohjanmaan laakeille pelloille. 

Vaikka Ränsistynyt ranchimme ei sijaitsekaan missään mäen alla tai minkään rotkon pohjalla, niin sen verran lunta on, että melkoinen lorina takuulla kuulunee, kunhan kevät täysillä alkaa. Kuvassa on varaston takaovi ja lumi, joka on satanut ennen tätä viimeistä pyryä, jolloin tuli reippaat parikymmentä senttiä lisää tuota valkoista.

Varastosta tuli mieleeni, että kerroin joskus aikaisemmin urakastamme, jossa kannoimme piiiitkät lankut, laudat ja rimat pihan tapulista, taivaanalta sisälle varastoon enkä liittänyt valokuvia mukaan. Tässäpä sitten parit pakkasella otetut valokuvat siirtourakastamme.

Kevättä kohden

Kyllä auringolla on kovasti tehtävää...

Purettava päärakennus

Aitta tullaan siirtämään toiseen paikkaan

Uudisrakennuksen kehikko ja pihajäniksen yölliset seikkailut

Kohti omavaraisuutta

Hei vaan!

Nyt olin reippaampi ja palasin "jo" kirjoittamaan hieman viime vuoden tomskumökki-tapahtumista. Mun tomskumökki-aikaan kuuluu siis kaikki kasvimaalla ja hedelmätarhassa tapahtuneet edistysaskeleet, myös se tomaattimökki ja sen tuotokset. Mutta ensin kasvimaan kuulumisia kuva parista Fiatista. Noista tuo isompi Fiat on haettu saarihuvilaltamme (linkki) ja tuo pienempi on haettu pois metsästä.

Siivous siis jatkuu ympärstössämme. Kasvimaaltakin on siivottu (eli kuokittu) pois rikkaruohoja, heinäturppaita ja mustia muovin palasia. Sitkeä työ on kannattanut, sillä saimme tehtyä valmiiksi perunamaata, mansikkamaata, yrttipenkkiä ja pikkuruisen tomaattimökin.

Lisäksi teimme sellaista, jota emme koskaan ennenn. Nimittäin puhdistimme lähteen esille!

Sieltä se pulputtaa, vaikka kuvaan se oli hankala vangita. Se oli kuulkaas, mielenkiintoista hommaa eikä haitannut yhtään vaikka ripsi vettä ja oltiin märkiä kuin uitetut koirat. Oli jännittävää etsiä lähteen alkua ja katsoa, kuinka kirkas vesi pulppuaa maan uumenista. Myöhemmin kuulin lähteestä käytettävän sanaa "hetteikkö", joten aloin tutkimaan, mitä tietoja lähteestä oikein löytyykään. Löytyihän sitä! Oli hetteikköä, allikko- ja purolähdettä, suuren suuria lähteitä ja keinotekoisia lähteitä, kuumistä lähteistä puhumattakaan. Jälleen opin uutta.

Mutta nyt vihdoin sinne tomskumökki-aikaan:

- tehtiin perunamaa, Lumotar-mansikkamaa, avomaankurkkupenkki ja jättikurpitsapenkki, hernepenkki ja maissipenkki, laitettiin porkkanaa, lanttua, punajuurta, tilliä ja retiisiä. Yrttipenkkiin löysi tiensä timjami ja ruohosipuli. Kiva ylltys oli, että satoakin saatiin, vaikka loppukesä oli niin harmaa ja sateinen. Toinen ihana yllätys oli Avointen puutarhojen päiviltä saatu rohtosuopayrtti, joka juurtui hyvin ja ehti avata kukkaterttujaan, vaikka oli niin harmaa syksy. Rohtosuopayrtistä innostuin kokeilemaan sen saippuaominaisuuksia. Yllättävän helposti vaahtosi. Kädet kyynärpääitä myöten ristiin, että yrtti menee talven yli. Se tuoksuu niin ihanalle!

Tällaisia poimittiin ja syötiin ensimmäistä kertaa elämässämme, nam!

Vaikka kesän 2017 mielikuva oli vesisadetta päivästä toiseen, oli joskus
todella kaunista.

Talven selkä taittuu

Tervehdys pitkästä aikaa!

Talven selän taittumisen jälkeen ja pitenevien päivien hurmassa ajatuksetkin ovat alkaneet pyörimään enemmän ja enemmän Ränsistyneellä. Tosin koko luminen talvi siellä on pyöritty puskemassa lumikasoja ovien ja oviaukkojen edestä pois ja käyty hampaat irvessä kiskomassa myös kehikon katolta lunta ettei pikaisesti kyhätty "katto" eli pressujen tukirakennelma räsähdä kesken kaiken. Uhkaavasti kyllä näytää siltä, että koko homma on ollut turhaa, sillä ne himskatin lumentyöntimet/-vetimet (vai mitä ne nimeltään ovatkaan) eivät kestä eikä harjalle asti yllä, vaikka kuinka kehikon reunoilla kiipeilee ja yrittää kättä pitemmällä kurkotella.

Näin flunssan kourissa peiton alla on hyvää aikaa hieman pohtia kulunutta puoltatoista vuotta ja asumista maalla entisen kaupunkilaisen näkövinkkelistä, joten olkaa hyvät:

- Ensimmäisenä on mielessä tietysti tämä jatkuva sairastelu: en varmaan ikinä ole ollut niin usein flunssassa ja kaiken maailman kivuissa kuin nyt. Voi kääk! Kesällä iski heinänuha. En edes muista milloin viimeksi on pitänyt turvautua allergialääkkeisiin, mutta viime kesänä piti. Vaikka jotkut sanovat, että heinänuha helpottaa vesisateella, niin höpönlöpön sanon minä. Minulla se on pahinta aikaa ja niin kuin jokainen muistaa, viime kesänä "hieman" satoi. Niinpä popsin lääkkeitä ja vaihdoin toisiin lääkkeisiin, kun ne ensimmäiset väsyttivät, ja vielä kolmansiin... Ekana talvena sitten podin niin karmeaa yskää, että kylkiluut vaan napsahti. Nuku siinä sitten, jos tapana on unissa pyöriä kuin hyrrä... Taisin olla välillä kuin peffaan ammuttu karhu. Hassulta kyllä tuntuu, että raa'an meri-ilman asukin kroppa oikuttelee näin erikoisesti lempeässä sisämaan ilmassa. No, jospas se tästä!

Onneksi viime keväällä testasin ja keittelin hieman kuusenkerkkiä. Siitä tehty siirappi tuntuu tehoavan tämän talven köhimiseen. Se on myös mainio mauste vaikka uunijuureksille tai jälkkäreihin ja räiskäleille. 

- Toinen yllättävä asia on ollut teiden talvikunnossapito. Kun on tottunut siihen, että aamulla töihin lähtiessä ovat tiet olleet aurattu ja hiekoitettu pyöräteitä myöten, niin nyt on pitänyt nikotella ja henkeä haukkoa tämän valtavan lumimäärän edessä. Kapeat tiet kesälläkin, niin eipä ole kiva talvella pelätä, jos sillä kapealla tiellä vastaan tulee toinenkin tiellä liikkuja. Ojasta sentään en ole itseäni löytänyt, mutta enpä autoilekaan ellei ole aivan pakko. Siispä kävelen ja onnistuin myös useammasti kuin kerran kaatuillakin, kun en omistanut liukuesteitä. Ei ole ennen ollut tarvetta. Lääkärissäkin yritin käydä näyttämässä kipeää ruhoani, mutta siitä turhasta reissusta ei sen enempää. Nyt sitten kuljen liukuesteillä tai potkurilla toivoen, että polvet kestäisi pettämättä ja ranne kipuilematta. No, jospas se tästä!

- Kolmas mielestäni ihmeellinen asia on ollut muuttolintuparvien katoaminen. Enää en ole nähnyt talon yli lentäviä joutsenparvia tai herännyt alkukesän aamuisin kurkien soidintanssien toitotuksiin. Se ääni on tuonut minulle kesän ja usein suuntasin koirien kanssa aikaisin aamuisin lenkille äänen suuntaan. Koiratkin oppivat rauhallisesti menemään polkua pitkin pellon raunaan katsomaan noita upeita lintuja. Muuttolinnuilla on täällä näköjään lentoreitti lähempänä mannerta ja valtavia parvia siellä on pelloilla ollut, kiitos ystävien valokuvat. Mutta pääskysiä täällä saaristossa on! Niiden lentotaitureiden pyrähdyksiä on hauska seurata. Emme ole vielä rakentaneet talvehtiville linnuille ruokintapaikkaa, mutta sellainen on tulossa. Ehkä jo ensi talveksi. Ainakin ensi kesäksi on tulossa hyönteishotelli. Joululahjaksi saatua kirjaa on kovasti selailtu ja paikka on katsottu valmiiksi läheltä vanhoja omenapuita. Viime syksynä istutimme luumu- ja perheomenapuun kasvimaan reunamalle, joten sinnekin on hyvä saada pölyttäjiä.

Ajatus karkasi, mutta tästä on hyvä jatkaa Ränsistyneen ranchin kuulumisiin.

Päärakennuksen kohtalon näkee noista Kesän kuvapäivakirjoista. Niihin ei ole paljon lisättävää.

Navettarakennuksesta tuli puiden säilytyspaikka ja kieltämättä voimat oli loppua viimeisiä pitkiä ja älyttömän raskaita lankkuja kantaessa. Vaan nytpä voi olla huoleti, puutavara ei kastu vaikka kuinka sataisi. Ja satanut kyllä on, niin vettä kuin luntakin.

Riihi olla nököttää vinksallaan kuten ennenkin. Sen ympäriltä kaadoimme puita ja tasoitimme hieman kenttää. Lisäksi kunnostimme riihelle metsäautotien. Se oli mahdottoman märkää hommaa, taivaalta tuli vettä ja rinteestä tuli vettä. Tienpohja oli todella pehmeä ja upottava. Mielenkiintoista nähdä keväällä, mitä tielle kuuluu.

Kasvimaalle saatiin tehtyä pieni tomaattimökki. Hyödynsimme tilalta löytyneitä tarvikkeita ja ostimme vain muovin kaarien päälle. Istutimme muutaman runkotomaatin, basilikaa, paprikaa ja chiliä, jotka kylvin ikivanhoista siemenistä. Niin vaan ne iti ja ehtivät tuottaa satoakin, vaikka olimme myöhään liikkellä. Talvi vaan teki työtään ja lumi rikkoi pikkuruisen tomaattimökin. Luulen ettei tänä keväänä kovin kiirettä tarvitse siementen kanssa pitää. Tai sitten kevätaurinko villitsee ja purkki poikineen on ikkunalla, ja pienet taimet kurkottelevat kohti aurinkoa.Ihanaa aikaa!

Tosin vielä on pitkästi tomskumökki-aikaan. Sitä odottaessa voimme haaveilla tulevasta kesästä,  tehdä ihania suunnitelmia, kerätä voimia ja malttamattomana odottaa lämmintä ilmaa, muuttolintuja ja kauniita perhosia. 

Viime vuoden tomskumökki-ajasta lisää tuonnempana...

Nähdään!