Tuvan seinät paljastuu

Seuraavaksi oli vuorossa tuvan ja  keittiön purku. Vauhdilla jätelavalle "lensi" kaapistot, lastulevyt ja muu purkutavara. Keittiö tiedettiin surkeaksi tapaukseksi; notkuihan lattia jo kaappeja tyhjentäessä astioista ja tiedettiin vanhasta vesivahingosta. Mutta itse tuvan puoli oli meille jännityksen paikka; onnistuuko meidän suunnittelemamme entisöinti vai onko lastulevyjen ja ulkovuorauksen välissä olevat hirsiseinät pilalle menneitä mätäläjiä? Nyt tiedämme miltä tuntuu, kun on perhosia vatsassa!


Koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, nyt seuraa kuvakavalkadi:

Lastulevyt ovat jo lähteneet keittiön puolelta ja ovat reipasta vauhtia lähtemässä tuvan puolelta.

Näyttää siltä, että tässä on alkuperäisen vanhan ja uudemman vanhan osan yhtymäkohta. Ilmeisesti tässä on ollut myös väliseinä, joka on jossain vaiheessa moottorisahalla hurautettu pois.

Nyt on muovimatotkin lattialta kiikutettu roskalavalle. Maton alla oli paljon sanomalehtia ja osa oli liimattu puulattiaan kiinni.

Entinen keittiö.

Tuvan alkuperäinen osa.

Sivuseinää.

 Tuvan pihan puoleinen nurkka.

 Tuvan takapihan puoleinen nurkka.

Yleiskatsaus tuvan pihan puolelle osalle.

Tupanen

 Näkymä makkarin ovelta.

Näkymä tuvan vanhalta osalta keittiöön päin.

Leivinuuni, jonka kohtalo on avoin.

Pohdintoja muutosta maalle

Emme enää majaile toisten nurkissa vaan vuokrasimme maatilamme läheltä ihanan, pikkuruisen, vanhan ja värikkään talon...

joten tulin hakemaan lemmikkimmekin mukaamme maalle. Meillä on 10-vuotias samojedinkoira, 13-vuotta täyttänyt hermeliinipupu ja akvaario, joista äitini on pitänyt hellästi huolta näiden pitkien viikkojen ajan, kun olemme tyhjentäneet, siivonneet, purkaneet, rakentaneet,.. aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Ja samalla ikävöineet koiravanhustamme ja pupuliiniamme.

Siinä samalla, ajaessani uudelta kotipaikkakunnalta vanhalle kotipaikkakunnalle, tulin pohtineeksi tätä meidän muuttoa maalle, pois palvelujen ääreltä ja kauppojen viereltä. Ja kyllä joo, tiedän, että olisi pitänyt pohtia jo ennen kuin kauppakirjat allekirjoitettiin :)  Kyllähän sitä pohdittiinkin, vuosien ajan. Haaveiltiin omasta isommasta paikasta, jossa saisi kasvatettua juurekset ja vihannekset, laittaa hedelmätarhaa, voisi rakentaa kunnon kasvihuoneet ja isommat mansikkamaat, pääsisi omalta maalta kalastamaan ja keittiön pöydän ääreltä näkisi järvelle.
Villa Preiskarin mökkitontti kävi vuosi vuodelta pienemmäksi ja pienemmäksi, mutta se antoi hyvän "harjoittelumaaston". Olimmehan siellä kaikki vapaa-ajat vuoden ympäri.

Mutta miten kaupunkilaiset sopeutuvat elämään täysin erilaisessa ympäristössä? Tuleeko marraskuun pimeät päivät ja sysimustat yöt liian pimeiksi ja sysimustiksi? Onko kaikki liian kaukana? Entä miten oppii kauppa-asiat hoitamaan, kun se kauppa ei ole nurkan takana eikä auki aamusta iltaan? Entä arki? Pääsemmekö talvella aurattuja teitä pitkin töihin? Kulkeeko lossi? Entä harrastusmahdollisuudet? Entä jos talo osoittautuu pilalle menneeksi mätäläjäksi? Jaksammeko kaikkea sitä entisöintiä? Entä jos emme jaksa?

Oikeastaan on liian aikaista edes pohtia (ja kirjoittaa) näitä, sillä kaikki on vielä niin alkutekijöissään. Osaamme kuitenkin arvioida sen, että valtava urakka meillä on edessä kaiken sen entisöinnin kanssa. Monta asiaa pitää ottaa huomioon, esimerkiksi se, että vanhenemme joka päivä ja tarpeemme muuttuvat.
Mutta sitä emme pelkää, että kaikki tulee olemaan kaukana. Autolla pääsee ja lossi kulkee. Tiet aurataan ja pienessä yhteisössä naapureista huolehditaan. Ehei, tällaista emme pelkää!
Korjaamme maakellarin, jonne saamme säilöön satokauden herkut. Rakastamme marjoja ja sieniä, keittelemme hilloja ja valmistamme erilaisia säilykkeitä. Pakastamme ja kuivaamme. Keräämme luonnonantimet ja säilömme oman sadon.

Omavaraistalous on saatava mahdollisimman nopeasti toimimaan. Silloin kaupasta on vähemmän kannettavaa. Emme myöskään kammoa pimeää ja sysimustia öitä. Loppujen lopuksi ne eivät ole niin pimeitä ja synkkiä, kunhan silmä tottuu. Näkee paremmin tähdet ja kuun. Kuulee paremmin ohilehahtavat lepakot, kun aistit terävöityvät. Entä se kevään valo, joka pimeän talven jälkeen sarastaa? Eikö se ole tuhat kertaa kirkkaampi pitkän pimeyden jälkeen? Ja kynttilät! Niitä on ihana polttaa pitkin talvea. Laittaa leivinuuniit tulet ja vetää villasukat jalkaan.

Entä harrastusmahdollisuudet, meiltä kysellään? No, tykkäämme liikkua luonnossa (jep, luonto on todella lähellä), kalastusta (jep, omasta rannasta pääsee verkoille niin talvella kuin kesällä) marjastusta (jep, omasta metsästä löytyy niin mustikat, puolukat, mesimarjat kuin sienetkin), käsitöitä (jep, kalannahat ja villalangat kulkee hyppysissä asui missä vain eikä kangaspuut entisessäkään paikassa mahtuneet olemaan kuin kasassa). Harrastuksemme eivät siis muutu, kirjasto on olemassa ja elokuviin pääsee, jos haluaa. Teatteriin on yhtä pitkä matka kuin ennenkin ja kesäteatteri pyörii myös uudessa kotipaikassa.

Uskon, että elämämme rikastuu jo pelkästään saaren yhteisöllisyyden vuoksi. Olemme päässeet kivasti jo nyt mukaan joukkoon, tutustuneet naapureihin ja saaneet kahvittelukutsuja.

Tai sitten katselen vieläkin vaaleanpunaisten silmälasien takaa enkä ymmärrä, mihin olemme ryhtyneet!

Isompia kuvia

Sain toiveen, että kuvat voisivat olla isompia, joten muokkasin hieman ulkoasua. Suurensin edellisen postauksen (maisemakuvia) kuvat suuremmaksi. Miltä nyt näyttää? Kerrothan mielipiteesi kommenttikenttään. Piditkö enemmän entisestä vai tästä nykyisestä?

Maisemakuvia

Ystävämme ovat pyytäneet valokuvia kauniista Karjalasta ja uudesta asuinympäristöstämme. Ajattelin tarjota teille kaksi kärpästä yhdessä eli infoa Paalasmaan historiasta ja kuvia Pielisen helmestä. Vaara-Karjalan Leader hankkeen puitteessa on koottu Juuan kuntien kotisivut v. 2000 eikä sivuja enää päivitetä, mutta historiahan on ja pysyy eikä maisematkaan niin kamalasti muutu; mitä nyt puut ja pensaat kasvavat ja Pielisen vedenpinta vaihtelee.
Linkista Paalasmaa pääsee kylän kotisivuille ja blogin oikeassa reunassa on myös linkki, josta pääsee suoraan Paalasmaan sivuille. Kalastuksesta ja linnuista kiinnostuneille on infoa myös blogin oikean reunan linkeissä.

Sitten kameran kätköistä muutama oma kuva Pieliseltä:

Peräkammarin tarina

Peräkammari (tai osa siitä) on 1900-luvun alussa toiminut kylmänä aittana, jossa on kesäaikana myös nukuttu. Sinne oli käynti porstuasta, joka on sijainnut suurin piirtein samalla paikalla, jossa keittiö on nyt.

Peräkammari eli tämän päivän makuuhuone on nyt saatu tyhjäksi huonekaluista, vaatteista, verhoista, tauluista ja sun muusta irtotavarasta ja pääsimme aloittamaan purkamisen.

Seinistä lähti lastulevyt ja lattialta muovimatto. Umpinainen komero sai myös lähtökomennon ja muovimaton alta paljastuneet lastulevyt, huonot vuorivillat ja kaikki mahdollinen kuten kuvista voit nähdä.

Tässä vaiheessa jännitti todella kovasti se, mitä lastulevyn alta paljastuu!

Ensimmäinen purettu nurkka ja sanomalehdet, joita oli muovimaton alla.



Raitisilmasuodatin on mainio kapistus ja täälläkin se on todella tarpeellinen. Kuvassa Veskun selän takana olevan pidemmän seinän takana on "elintasosiipi" eli saunaa, pesuhuonetta ja vessaa. Tämän seinän purku huoletti etukäteen eniten, sillä pelkäsimme saunan tehneen tuhojaan ja siksi aloitimme purku-urakkamme tästä seinästä. Se näyttääkin siedettävältä!

Tässä oli umpinainen komero (kuva näkyy tästä) ja komeron sisällä ilmaistointiputki. Se meni välikatolle sen kaiken roskan keskelle eli käytännössä ei toiminut ollenkaan.

Tästä ikkunasta on näkymä pellolle ja ilta-aurinkoon. Ikkunan alla olevat hirret ovat entiset ja ne menee vaihtoon.

Tässä on eteläpuolen ikkuna ja vasemman puoleinen seinä on keittiötä vasten. Siitä on otettu remontin aikana hirret pois tai sitten niitä ei ole koskaan ollutkaan. Tämänkin ikkunan alla olevat hirret joutuu vaihtamaan. Täältä seinän välistä ja sahanpurujen keskeltä muuten löytyi Arabian syvälautanen, leimassa numero 15.


Loppusilmäys:

ja lopputulos:
vaikka pääosin hirret hyvältä näyttää, niin tämä osa rakennusta menee täydelliseen purkuun ja kokonaan uusiksi. Alamme pohtia yhteydenottoa suunnittelijaan...

Rento vapaapäivä

Päätettiin pitää vapaapäivä, ottaa hieman rennommasti, käydä katselemassa ympäristöä, ehkä kyläillä tai veneillä. Edellisenä iltana muita suunnitelmia ei tehty kuin, että päätettiin nukkua "pitkään" eli ei laitettu kelloa herättämään vaan annettiin kehomme herätä omaan tahtiin. Loppujen lopuksi kroppa heräsi silloin kuin herätyskellokin olisi soinut.
Aamu oli ihana, aurinko paistoi ja lämmitti poskipäitä, pääskyset liversivät ja poikaset lentelivät kilpaa. Aamupuurossa oli tuoreita mustikoita ja mesimarjoja.
Tuoksui kesä ja päätettiin lähteä metsäretkelle. Pitkään emme kävelleet, kun silmiä hivelevä näky kohtasi meidät: kanttarelleja!
Tasamaan tallaaja näki elämänsä ensimmäiset kanttarellit, kiireesti takaisin sisälle hakemaan astioita ja poimimään nuo ihanuudet talteen!

Niistä tehtiin kastikkeita, munakaskääryleitä, paistettiin ja syötiin siltään leivän päällä, tykättiin kovasti. Mutta...
ei ole herkkutattikeiton voittanutta!

Kihelmöintiä ilmassa...

Taloa alettiin tyhjentämään päätymakuuhuoneesta samaan aikaan, kun sitä surullista kaatopaikka-yläkertaa tyhjennettiin. Lastulevyssä oli pienoinen kolo poispuretun vaatekaapin sivustalla. Kahden kärsimättömän mielestä oli otettava sorkkarauta heti esille ja malttamattomana purettiin ensimmäinen pätkä. Hui, jännittävää! Meinasi kädet ihan täristä, kun katseltiin sorkkaraudan alta löytyviä paljastuksia. Hirsiä, hirsiä. Piilutettuja hirsiä.

Terveeltä näyttää! Oli iltasella suut korvissa ja lennokkaita suunnitelmia päärakennuksen entisöimisestä tehtiin vielä todella myöhään nukkumaan mennessäkin.

Makuuhuoneessa on pikkuruinen uuni. Se tuntuu olevan tehty vuolukivestä, joka on maalattu valkoiseksi. Tämä on tarkoitus purkaa ja puhdistaa maalista ja koota takaisin, sitten joskus. Myös kaikki talon piiput on tarkoitus purkaa ja tehdä uusiksi ja turvallisiksi.

Jännittävää, nyt se alkaa...

Alkutilanteessa päärakennus oli ollut tyhjillään pari vuotta, mutta käytännössä se tarkoitti sitä, että kaikki oli kuin sieltä oltaisiin vain piipahdettu naapurissa käymään: kattilat ja paistinpannut oli pesty ja kumollaan hellalla, sanomatlehdet olivat pöydällä, takit naulakossa ja kengät eteisen matolla. Elämisen jäljet olivat näkyvissä ja kaiken peitti paksu pöly.

Ensimmäiseksi piti alkaa tyhjentämään huoneita tavaroista ennen kuin päästiin itse asiaan eli purkamaan lastulevyt seinistä, muovimatot lattioista ja katsomaan, missä kunnossa hirret ovat.

Tyhjennys olikin melkoinen urakka: yläkerrasta paljastui kaatopaikka! Ymmärrän kyllä, että vanhat ihmiset säästävät esimerkiksi viilipurkit, jotka huolellisesti pestään ja pistetään nätisti pinoon kaappeihin. Koskaanhan ei tiedä mihin niitä tarvitsee; näin elokuussa ainakin marjojen pakastusrasioiksi. Mutta sitä en ymmärrä, että ne viilipurkit syönnin jälkeen heitetään likaisena vaan pois; yläkertaan tai pihalle navettarakennukseen, ja eletään siinä roskien ympäröitävänä. Suorastaan järkyttävää!

Yläkerta ennen ja 

yläkerta jälkeen...

Yksistään yläkerrasta kannettiin jätelavallinen poisheitettävää roskaa. Navettarakennuksessa on vielä samanmoinen määrä, jos ei enemmänkin...

Urakoinnin välissä ja päivän päätyttyä piti kehitellä jotain muuta mielenvirkistystä ettei lyö kinttaita tiskiin heti alkajaisiksi, joten tehtiin kukkapenkkiä rantasaunan luokse...

...käytiin pyöräilemässä ja... 

...katsomassa maisemia lähiympäristössä...

...ihailtiin ilta-auringon leikkiä mökkirannassa...

...ihailtiin aina erilaisia pilviä ja eriväristä järven pintaa...

...nautittiin iltaruskosta...

...ja keitettiin nokipannukahvia mökkirannassa ja herkuteltiin lanttukukolla, perinteisellä karjalaisella herkulla.