maanantai 31. heinäkuuta 2017

Kesän kuvapäiväkirja nro 12

Nyt lähtee ränsistynyt vuorimänty! Jihuu, pikkutraktorin voima. Pian on kivasti avaruutta istutella luumupuu, tai perheomppupuu, tai tyrnipensaita, tai... jättää puut istuttamatta. Parasta on suunnittelu ja se, että jotain konkreettista ympäristössä tapahtuu.



keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Kesän kuvapäiväkirja nro 11

Kaiken purkamisen ja ympäristön siivouksen uupumuksessa ilahduttaa pienen pieni mansikan raakile. Teimme helteessä muutaman taimen mansikkamaan ja Lumotar näyttää juurtuvan, jee!



maanantai 17. heinäkuuta 2017

Kesän kuvapäiväkirja nro 9












Tänään maakuntamatkailin ja katselin harmaita sadepilviä. Tällaisia päiviä on kiva välillä viettää jokaisen.



sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

torstai 13. heinäkuuta 2017

Kesän kuvapäiväkirja nro 5

Rajasin hieman kasvimaan reunaa kasvimaalta löytyneillä kivillä ja muistin, että paikkakunnalla on kuvattu Kivenpyörittäjänkylä. Muutenkin kamerat ovat taltioineet täällä monenmoista mm. Veden saartamat. Joensuun Ellissä on uintikohtaus meidän rannaltamme. Pitäisikin kaivaa filmi esille ja kattoa millaisia kuvakulmia rannaltamme on löytynyt! Jos satut näkemään ko.leffan jossain, niin meille saa vinkata.


keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Kesän kuvapäiväkirja 4

Pohjois-Karjalassa sataa rankasti! Ystäväni kertoi, että heidän sadevesimittari ylitti jo 75 mm ja koko ajan tulee lisää vettä. Vaikka olen sokerista ja sateella haluan pysyä neljän seinän sisällä, niin todella iloinen ja kiitollinen olen tästä sateesta. Luonto oli jo niin rutikuiva! Mutta mitenhän käy tälle ruusunnupulle? Haluaisin tehdä ruusun terälehdistä vaikka mitä: siirappia, sokeria, teetä, kylpyjuttuja,...niitä tarvitaan tosi paljon eikä minulla ole kuin yksi ränsistynyt puska ja siinä yksi pieni nuppunen ♡


tiistai 11. heinäkuuta 2017

Juhannuskesällä

Olemme Ränsistyneellä ihmetelleet luontoäitiä: vaikka kevät oli kylmä ja kesäkuun alussa satoi vielä lunta, niin kesä otti kuin ottikin itseään niskasta kiinni ja joutui "valmiiksi" juhannukselle, keskikesän juhlaan. Tuntuu, että kesä tupsahti yhtäkkiä! Ihan kuin olisi yön aikana ilmestyneet heleän vihreät lehdet koivuihin, pellonpientareille puna-ailakit ja metsäpolut katosivat metsätähtien joukkoon.




































Pellonpäässä on vanhat omenapuut valkoisenaan kukkia ja korvia särkevä surina ja hurina kuuluu pölyttäjien tehdessä työtään kukkien siimeksessä. Myös metsät olivat täynnä mustikan kukkia, mutta tänään näyttää sit ettei raakileita oikein näy. Kylmä sää ilmeisesti teki tehtävänsä.






Kesän kuvapäiväkirja nro 3

Täytyy myöntää, että kumpparit on liikaa näillä helteillä, mutta purkuhommissa ilmankaan ei oikein voi olla. Toki turvakengät olisi paremmat, mutta lupaan olla astumatta naulaan.



maanantai 10. heinäkuuta 2017

Kesän kuvapäiväkirja nro 2

Päärakennuksen purkaminen aloitettu ja hengityssuojaimia jälleen tarvitaan. Tuo valkoinen mönjä, jonka nimeä en nyt muista vaikka se on usein kerrottu, on ruiskutettu ulkovuorauksen ja hirren väliin veden avulla lämmöneristeeksi. Se on kevyttä ja hajoaa pienen pieniksi muruiksi, kun sitä yrittää kerätä pois.
Hikistä hommaa ja Suomen toiseksi tuulisemmalta paikkakunnalta muuttaneena kaipaa virkistävää tuulenhenkäystä!


sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kesän kuvapäiväkirja nro 1

Pellonpään pihapiirissä on vihreä aitta. Oikeastaan liian lähellä kulkureittiä ja maakellaria. Mieli tekisi se siirtää toiseen paikkaan. Onnistuisikohan, jos tarpeeksi isolla koneella sen nostaisi ja siirtäisi? Noin vain, suitsait! Vanha koivu aitan seinustalla säilyisi ja juhannusruusut, hansaruusuista nyt puhumattakaan. Voi, kun sormia napsauttamalla sen voisikin tehdä tai taikasauvaa heilauttamalla. Saapa nähdä, kuinka kauan aitta kuitenkin paikoillaan on, kun sitä taikasauvaakaan ei taida olla olemassa.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Huhtikuu humauttaa

Maaliskuu maita näyttää... sanotaan


 Ja huhtikuu humauttaa. Sitä täällä malttamattomana odotetaankin, kun tuntuu, että talvea & lunta vaan riittää ja riittää...

Huhtikuun humausta vartoessa olemme innostuneet uudesta tavasta hävittää biojätteet eli hapatuksesta. Bokashi tuntuu olevan nyt usean huulilla ja hommaan lähdettiin myös Ränsistyneelläkin mukaan. Onhan tavoitteena kasvatella perunat ja porkkanat omalla hyötytarhalla mahdollisimman pikaisesti.
Vanha laidunmaa on kyllä hyvää multaa täynnä, mutta jotta maa myös pysyy hyvänä ja tuottavana on sitä hoidettava. Bokashi on tähän helppo ja ekologinen tapa käyttää biojäte hyväksi ja tehdä siitä ravinnerikasta multaa.
Lämpökompostorimme kun tahtoo jäätyä napsahtaa talvella, ja mullan saaminen on hidasta. Lisäksi bokashi ei tuota paljon hiilidioksidia eikä metaania ilmakehäämme: normaali kompostoinnin hiilijalanjälki on miltei 670 kg/tonni kun se bokashilla on vain 25 kg/tonni. Aikamoinen ero, vai mitä?

Kivat kokemukset meillä bokashista jo on, vaikka ensimmäinen ämpäri ei ole vielä edes täynnä. Sillä se on hajutonta!
Ja kätevää, helppoa ja nopeaa; sen kun vain pilkot biojätteet ämpäriin, taputtelet ilmat pois ja lisäät rouhetta. Kun ämpäri on täynnä, niin odotat vähintään pari viikkoa eli fermentoit ja sitten vaan multatehtaaseen; jälkikypsennysvaihe, jossa bokashi muuttuu mullaksi. Sitten vaan siemenet multaan ja jättisatoa odottamaan!


 



perjantai 17. helmikuuta 2017

Helmikuu helisee


























Aikaa suorastaan lentää! Ystäväpäivä oli ja meni, pian on laskiainen ja sitten jo maaliskuu.

Pellonpäässä on suunnitelmissa aloittaa päärakennuksen purkaminen, kunhan hangen pinta laskee ja aurinko alkaa lämmittämään poskipäitä. Sitä ennen on hyvää aikaa suunnitella ja haaveilla.
Jostain luin, että pilvilinnojen rakentaminen ja taivaanrannan maalaaminen on terveen mielen leikkiä ja ensimmäinen askel muutokseen. Haaveet antavat elämälle suunnan ja tekevät siitä mielekkään. Haaveet ja unelmat ovat vieneet meidät maapallon toiselta puolelta Suomen toiselle puolelle. Tänne rakennamme vanhuuden ajan Hyvän Elämän Paikan. Ihana pilvilinna, ja ensimmäinen askel muutokseen!







































Unelmathan muuttavat elämää jo toteutusvaiheen elinkaaren alkuvaiheessa, joten haaveista kannattaa puhua ääneen, tutustua jo unelmien toteuttaneiden tarinoihin (tässä blogit ovat mainio väline) ja kirjata ne ylös, vaikka aarrekartaksi tai kuten meillä: leikkelimme lehdistä meitä puhuttelevia asioita "sitten kun meillä on se Hyvän Elämän Paikka..." Esimerkiksi itse olen haaveillut "aina" viherhuoneesta, joten kansioon on leikelty useamman viherhuoneen kuva. Tosin uuteen päärakennukseen ei ole piirretty ollenkaan viherhuonetta, mutta sitä asiaa saa ajaa joskus tuleva kasvihuone ja talon sisällä olevat isot kukat. Unelma toteutuu, mutta hieman eri muodossa ja hyvä niin. Mielestäni mitään ei pidäkään kirjaimellisesti toteuttaa ja aiheuttaa itselleen turhaa stressiä. Itselle pitää olla armollinen, haaveiluissakin!


















keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Saaristossa sataa

Pitkästä aikaa avasin vihdoin -niin monta kertaa se mielessä on ollut- blogini kirjoittaakseni Ränsistyneen kuulumisia, ja löysin syyskuussa aloitetun tekstin: saaristossa sataa. Niin sataa tänäänkin, joten otsikko saa jäädä, vaikka suunnittelin muuta.














Aika on mennyt hurjalla vauhdilla; osa muuttolaatikoista on vielä purkamatta (oikeastaan iso osa), kyläyhteisöön sujahdettu todella vaivattomasti (suurkiitos kyläläisille vastaanotosta), hämmästelty saariston kauneutta (tähän ei kai kyllästy koskaan!) ja saatu Ränsistyneellä ranchillakin hieman aikaan (mm. säilöttyä talven varalle ja leivinuuni purettua).




























Kädet ovat olleet täynnä hommaa jopa niin kovasti, että ehdimme lämmittämään rantasaunaa vasta syyskuussa. Silloin myös aloitimme uimakauden... viimeksi rantasauna lämmitettiin jouluaattona, saunottiin pienen 5-hengen perheemme voimalla ja silloinkin alkoi saaristossa satamaan lunta.






































Kodassa juopasimme nokipannukahvit ja totesimme yhdestä suusta, että kyllä elämä on ihanaa ja loppujen lopuksi se ihanuus koostuu pienistä asioista. Yllättävintä ehkä on ollutkin tänne maalle muutossa todella vauhdilla tapahtunut elämänlaadun parantuminen.






















Toinen yllättävä asia on ollut täydellinen pimeys ja otsalampun mukaan ottaminen. Se tahtoo aina jäädä matkasta pois, vaikka sen paikka on naulakossa takin vieressä! Muka lähtee pikaisesti kipaisemaan talon seunustalla olevalla roskiksella tai kompostiastialla, ja aina saa palata takaisin hakemaan lamppua, koska roskista tai kompostia ei yksinkertaisesti näe.






































Länsilaikamme on täyttänyt vuoden ja on kasvanut vauhdikkaaksi koiraksi. Uusi harrastuksemme on nykyään polkukelkkailu. Siinä koira saa juosta sydämensä kyllyydestä ja itsekin pääsee nauttimaan vauhdin hurmasta. Täytyy vain muistaa se otsalamppu!