Metsäretkellä

Ihanaa, kun pakkanen hellitti!
Kävimme pikkuisen länsilaikamme kanssa metsäretkellä. Toiveissamme oli nähdä jäniksiä, jotta olisimme nähneet pennun metsästysvaistoja, mutta ei tällä kertaa! Pentu nuuskutteli kyllä kovasti ympäriinsä ja juoksi sydämensä kyllyydestä. Päästiin itsekin hengittämään hieman leppoisampaa talvi-ilmaa pitkän pakkasjakson jälkeen. Mukavaa näinkin! Jospas niitä jäniksiäkin onnistuisimme näkemään seuraavalla kerralla...

Riihi talviasussa

Lunta on harvinaisen vähän, mutta ehtiihän tässä vielä tuulla ja tuiskuttaa ennen kuin "maaliskuu maita näyttää".

Sisustusta II

En ole oikeastaan koskaan harrastanut kirpputoreja ja koko elämäni aikana olen nopeasti kävellyt ne läpi vain muutaman kerran, takuulla molempien käsien sormin voipi laskea kirpparipiipahdukseni. Tänään kuitenkin tuli hassu fiilis, että pitääpä käydä katsomassa äsken avattua kirppistä ja arvatkaas mitä? Siellä oli vaikka mitä kivaa, messinkisistä kynttilänjaloista mandoliineihin!
Mukaani tarttui kuitenkin seinälampetit.

"Kristallilampetit" (ei edes tietoa ovatko koristeet tavallista lasia vai kristallia), jotka muistuttavat barokkityylisiä Maria Teresa lampetteja. Minulla ei ole ollenkaan käsitystä tyylisuunnista, mutta tiedätkö sinä?
Kauniit ne ovat joka tapauksessa ja sieluni silmin näen ne jo Salin seinällä toisten kristallikruunujen joukossa, putsattuna ja huollettuna.

Lossi talvella

Alkutalvesta kauhistelin sitä, kuinka huonosti teiden kunnossapito on mielestäni hoidettu, mutta täytyy myöntää, että lossiliikenne toimii vaikka lämpömittari näyttää hurjia yli -30 asteen pakkasia päivästä toiseen.
Täytynee myös myöntää, että suurin syypää omaan kauhistukseen teiden hoitamattomuudesta oli oma asenne: onhan se pitänyt ymmärrettää ettei syrjäkylille aura-autot ehdi auraamaan ja hiekoittamaan samaa vauhtia kuin keskikaupunkien kaduille. Kuvittelin vain tietäväni, millaista on asua syrjässä! Lisäksi teiden yksityistämiset luovat teiden hoitoon omat haasteensa.

Jatkossa muutan oman asenteeni ja kaivan navetan ylisiltä potkukelkan käyttööni, huristelen sillä "helemat paukkuen" kuin Jaffa-mainoksessa ainakin ja nautin saariston luonnosta & rauhallisuudesta.
Hah! Tämä on taas kuvitelmaani, sillä tuskin huristelen potkurilla ainakaan kauppaan kymmenien kilometrien päähän, lossimatkan taakse, kovilla pakkasilla...mutta jos naapuriin ja ihan vaan huvikseni; laskiaista odotellessa!

Runko nousee

Sentti sentiltä, päivä päivältä ja hirsi kerrallaan runko nousee, paukkuu pakkanen tai ei. Ennätys oli -28 asteen pakkanen, kun isäntä hirsiä veisti. Hurjaa tuumasi emäntä ja veti sohvalla vilttiä korviin. Pakkaspäivä oli siis perjantaina 15.1., jolloin nämä kuvatkin on otettu.

Uutta runkoa pukkaa

Edellisessä postauksessa kerroimmekin, että joudumme uusimaan suurimman osan vanhoista hirsistä, joten
Tuumasta toimeen ja työhön käsiksi!

Aluksi teimme pohjan uudelle kehikolle, jotta sitä olisi hieman miellyttävämpi työstää:

Navettarakennuksen lähellä oli niin isoja puita, jotka kaadettiin työskentelytilan pohjapuiksi. Parempi kaataa itse kuin mitä myrsky ne kaataisi. Ikivanhaa lehtikuusta emme sentään raskineet kaataa (vielä):

Sitten olikin jo ensimmäisten hirsien vuoro:

  


 

Pimeä yllättää usein juuri parhaimman työstämisfiiliksen, mutta onneksi ollaan jo käännytty kohden kevättä ja valoisempia päiviä.

Työstämiseen käytetään moottorisahan lisäksi myös itsetehtyjä työkaluja. Tällaista jälkeä saadaan piilukirveellä:

Piilutus on siis vanha tapa käsitellä hirren pinta veistämällä se ylhäältä alaspäin, jolloin piilukirveellä tehty veisto tukkii sahatun puun solukkoa, joka taas toimii luonnollisena suojana seinäpinnalle.

Me olemme piiluttaneet myös saarihuvilamme seinät. Kuvia voit halutessasi katsoa esimerkiksi saarihuvilan makkarista tai VillaPreiskari-blogista.

Itsetehty piilukirveemme:

Työstäminen jatkuu...