Marjamailla

Jo jonkin aikaa sitten pakkasimme eväät kylmälaukkuun ja kahvia termariin, kassillisen pakasterasioita, joita tähän marja-aikaan on autossamme "kaiken varalta", sillä poimimme pakastettaviksi tarkoitetut marjat suoraan rasioihin emmekä käsittele niitä montaa kertaa, sadetakit & kumpparit, kameran ja muuta tarpeellista, esimerkiksi kyypakkaukset, ja suuntasimme lähiympäristöön tutkimaan hillasoita ja marjamaita. Ilman mitään suunnitelmia tietystä paikasta, ajatuksena vain, että katsotaan mitä löytyy!
Soita löytyi ja hieman lakkojakin, mutta ne menivät "parempiin suihin":

Siinä ajellessamme ja maisemia ihaillessamme päätimme juopasta kahvit ja sattumalta pysähdyimme metsäautotien näköiselle sivutielle, mutta olimmekin tulleet Mujejärven puolustuslinjalle. Siellä oli kota, jossa oli nuotiotulet, oli puuliiteri ääriään myöten täynnä polttopuita, oli muistokiveä ja opastaulua. Hienosti kyläyhdistys oli paikan kunnossa pitänyt. 

    Hillareissustamme tulikin yllättäen historiamatka!

Ja löytyihän meillekin syötävää, vaikka länsilaikalle mustikatkin maistuu.

Kevätkuulumisia Ränsistyneeltä

Kuulin säätiedotuksista, että Pohjois-Karjalassa on lämmintä, sain myös viestejä kauniista säästä ja hiirenkorvista, joten kiireellä lähdin auton rattiin vapaapäivien koittaessa. Aika pitkä matka oli matkustaa, kun mukana ei ollut tarkkaavaista hirvitarkkailijaa, Sampo-ystäväämme. Sampo tarkkailee nyt hirviä lemmikkien taivaassa koiraystävien kanssa... kaipaus on suuri!

Saisinkos joltain lainaksi matkakaveria seuraaviksi kerroiksi?

Pielinen toivotti tervetulleeksi ilta-auringossa ja tyynisessä säässä. Haukoin jälleen henkeä, sillä niin kaunista ympäristössä oli.

Pitkän ja raskaan talven jälkeen oli niin riemullista viettää Helatorstain viikonloppua uudella kotiseudulla! Nähdä ihania ystäviä ja saunoa savusaunassa, kiitokset Larinsaareen!

 Pellonpäähän päästäkseen täytyy siis ylittää monta siltaa. Välillä on ihan pakko pysähtyä ja ihailla "pielisen pintoo" vaikka Joensuun Ellissä ei taidettu niin tehdä. Luulen, että näihin maisemiin ei takuulla kovin nopeasti totu tai väsy katsomaan!

Pellonpäässä oli todella jo hieman kevättä ilmassa: västäräkit tepastelivat ja heiluttivat pitkiä pyrstöjään, hiirenkorvia saattoi ihailla käyttämättä mielikuvitustaan kuten länsirannikolla piti, ja lintujen konsertti täytti taivaan ja meidän korvat.

Olin nostanut viime vuotiset Villa Preiskarissa kasvaneet perunat jo hyvissä ajoin maakellarista sisälle itämään ja perunalasti takakontissa ajelin Suomen halki, toiveina saada perunat maahankin. Onneksi ystävällinen ja avulias naapuri kävi pyörähtämässä traktorillaan pienellä puutarha-pläntillämme...

ja saatiin kuin saatiinkin ensimmäiset perunat maahan!

Pyllistelyn ja muovinpalasten noukkimisten jälkeen oltiin valmiita rantaan, heittämään kumpparit pois ja saunomaan ensimmäistä kertaa tälle kesälle rantasaunassa. Oi, tätä autuutta!

Löytyjä odotellessa kokeiltiin, että mitä se uistimen heittely tuntuukaan. Venla-ystäväämme se kiinnosti kovasti, mutta ilman kala-ateriaa jäätiin.

Haikein mielin käänsin auton keulan paluumatkalle ja sanoin heipat Pellonpäälle. Ihana oli kesän alku!

Paljastuva maa saa aikaan hymyileviä kasvoja

Siihen aikaan vuodesta, kun aurinko ja vesisateet sulattavat lumet, herää myös ranchin rouva talvihorroksesta. Pikkuhiljaa silmät alkavat näkemään muutakin kuin armottoman auringon paljastamat likaiset ikkunat. Katse mittailee peltoja ja pientareita, askeleet pysähtyvät kaupan siemenhyllyillä, lehtihyllyiltä taas tipahtelevat puutarhalehdet ostoskärryyn, värikynät ja luonnoslehtiöt kaivetaan laatikoista ja alkaa suunnittelu ja piirtely. Oi, kuinka hauskaa ja mielenkiintoista!

Pielinen on vielä tummana jäässä mökkirannalla, mutta ilmassa on kevään tuoksu ja korviin kantautuu muuttolintujen äänet.

Tästä parin viikon takaisesta ruskottavasta taivaanrannasta tuli mieleen Pellonpään pihassa oleva ruskolilja "Lilium bulbiferum", joka täytyypi siirtää rakennuksen alta turvaan. Ruoskoliljan kukka on upeän värinen, vai mitä?

Oi, mikä aurinko kukassa hehkuu!! 
Pari viikkoa sitten kävimme tyttäremme kanssa Pellonpäässä, vaikka olimme iltasella liikkeellä kameran kanssa, niin yritti silloinkin aurinko hehkua!

Lumet alkoivat olla vähänä, mutta erittäin pehmeää ja märkää oli, esimerkiksi tiellä ei tehnyt kovin laitaan mennä väistämään muita liikkujia. Onneksi emme sentään löytäneet itseämme ojanpohjalta!
Räpsittiin kuvia sillä fiiliksellä, että niiden päälle voidaan suunnitella puutarhaa, kasvimaata, kukkapenkkejä, rakennuksia,...

Pihasaunan paikkako?

Pellonpään sisälle ei tule saunaa vaan puulämmitteinen sauna rakennetaan piha-alueelle. Itse näen jo sieluni silmin saunarakennuksen sijoittuvan tähän lehtikuusten katveeseen, jonne ilta-aurinko paistaa.

Arvaatko, mitä haaveilen koivu"kujan" vierustaan?

 Arvaatko allaolevasta kuvasta paremmin?

Tämä nurkkaus aivan selvästi "huutaa" maa-artisokkaa. Tähän paistaa aamuaurinko ja vaikka maa-artisokka kasvaa lähes missä vain, niin parhaiten se viihtyy aurinkoisella paikalla lämpimässä runsasmultaisessa hiekkamaassa. Kovin näköpaikalle maa-artisokkaa ei kannata istuttaa, sillä se kasvaa parimetriseksi ja kuulemma leviää kuin rikkaruoho. Leviäminen sopisi paremmin kuin hyvin, sillä niin hyvää maa-artisokan vähän pähkinäinen maku on!

Oi, kun sormet jo syyhyävät päästä mittailemaan ja merkkaamaan kasvihuoneen paikkaa, porkkanapenkkejä, mansikkamaata,...mutta sitä ennen olisi saatava päärakennus hieman etenemään.
Siitä tuleekin seuraavaksi asiaa.

Aloin kirjoittamaan jo kauan sitten postausta aiheesta: "Miten kesää ihannoiva kestää pitkän talvikauden, kun välillä fiilis nuupottaa kuin pakkasen yllättämällä angervopensaalla..."

ja muuten kuin sinnittelemällä kuten luonnon kasvit...

Kun lunta vaan tulee ja tulee...

Mutta tuo puhdas ja keveä lumisade on muuttunut märäksi ja raskaaksi loskaksi, joten hieman hassulta tuntuu pohtia tällaista nyt. Helmikuu on mielestäni vielä oikea talvikuukausi, vaikka laskiainen kääntää talven kevään odotukseksi. Maaliskuussa alkaa hieman enemmän kevät jo hiipiä mieleen vaikka pakkasta on vielä usein päivälläkin. Viimeistään kevätpäiväntasauksen jälkeen ollaan lähempänä kesää kuin talvea ja toivotaan, että "maaliskuu maita näyttää".

Talvikausi on muutenkin ollut erilainen perheessämme: toinen asuu töiden vuoksi vanhassa kodissa vanhalla paikkakunnalla ja toinen uudella kotipaikkakunnalla, näemme toisiamme noin kerran kuussa ja tavarapaljous kulkee edestakaisin.

Toinen suuri ja surullinen asia oli Ihanan koiraystävämme Sampon kuolema. Nyt uusi koiraystävämme Venla valloittaa koiranmentävää aukkoa sydämessämme.

Täytyy myöntää, että sisulla ja päivä kerrallaan mennään kohden kesää, vaikka välillä melkoista sumua onkin,

iloitaan auringosta,

Rentoudutaan savusaunan lämmössä,

Parasta ehkä tässä vaiheessa vuotta on se, kun on multaa kynsien alla ja tunne, että voiton puolella ollaan: kesää ihannoiva on jälleen kerran selvinnyt sydäntalvesta!