Perinneruokaa I

Muuttaessamme tänne Pohjois-Karjalaan tein päätöksen, että opettelen tekemään paikallista perinneruokaa, suolasia leivonnaisia ja makeita kakkuja. Karjalanpiirakoita toki olen tehnyt ja karjalanpaisti kuului perheeni juhliin jo aikaisemminkin

Eilen sitten toteutin ensimmäisen osan itselleni tekemästäni lupauksesta: olin perunakukko-opissa! Nautin sydämeni pohjasta, vaikka rehellisyyden nimissä on tunnustettava etten tykkää ollenkaan laittaa ruokaa. Leipää kyllä tykkään leipoa, joten ehkä siksi perunakukon teko tai oikeastaan se opettelu oli hauskaa!

Vuorotellen perunalohkoja ja lihanpalasia ruistaikinakuoren päälle.

Sitten kostutetaan reunat ja tiivistetään kiinni ettei kukko vaan ala vuotamaan.

Haarukalla on hyvä varmistaa saumat.

Sitten vaan reiluksi kolmeksi tunniksi uuniin ja herkuttelemaan!

Karjalaiseen keittiöön (ja meidän omavaraistalouteen) kuuluvat myös kalat, riista, sienet ja muut luonnonantimet, joten valtavan suurta muutosta keittiönpöydän ääressä emme koe. Mutta rieska! Sitä perinteistä rannikkoseudun ohueksi leivottua rieskaa meillä ikävöidään. Sekin pitää opetella tekemään.

Hienoa tämä Suomen rikas ruokakulttuuri!

Mielenkiintoista ympäristössämme

Kaunis Pielinen, 

jonka rannalla on pikku-busterillemme laituri ja 

jonka rannalla rantasaunamme sijaitsee ja 

jonka rantavesissä voimme uipasta ja

jonka vesissä voimme kalastaa...

on yli 90 km pitkä, enimmillään 30 km leveä ja syvyyttäkin löytyy yli 60 metriin. Se on pinta-alaltaan Suomen neljänneksi suurin järvi ja sen aallot lyö lähes 1500 saaren rantaan.

Pielisen suurin saari on Paalasmaa, joka on myös 14. suurin Suomen järvisaarista ja tuo Pielisen suurin syvyys; 61 metriä on Paalasmaan saaren,

ja ränsistyneen ranchimme,

lähellä. Paalasmaa on myös Suomen korkein saari, yli 225 m merenpinnasta.

Asukkaita Paalasmaalla on ollut ehkä eniten 1950-luvulla, yli 400, mutta tänä päivänä Paalasmaallekin on käynyt kuten muillekin Suomen pienille kylille; se autioituu, asukkaiden keski-ikä vanhenee, talot tyhjenevät ja rappioituvat. Kesäasukkaat loma-aikoina tuovat sitten elämää kylänraiteille.

Teimme tutustumisreissuja lähiympäristöön ja näimme näitä ransistyneitä taloja ja heinittyneitä pihoja. Ennen näissä taloissa oli ollut niiden asukkaiden koko elämä!

Toisaalta oli surullista katsoa kauniita taloja, joissa katot olivat romahtaneet ja joiden pihat kasvoivat risukkoja ja nokkosta, toisaalta katseet löysivät kauniita yksityiskohtia, joita voisi käyttää rakentaessamme ränsistyneen tilamme rakennuksia ja ympäristöä. Vai mitä tuumaat näistä ikkunoista?

Millaisinhan suunnitelmin ja haaveiden tästä porstuasta on kävelty sisään ja ulos?

Seuraava käyntikohteemme taitaa olla Paalasmaan tsasouna; Pyhän Herman Alaskalaisen tsasouna. "Kaikkitietävä" netti kertoi, että Pyhä Herman Alaskalainen oli Valamon luostarista Alaskaan lähetetty ortodoksinen lähetystyöntekijä, joka toteutti ns. vapautuksen teologiaa puolustaessaan alkuasukkaiden oikeuksia venäläisen siirtomaahallinnon riistoa vastaan.

Paalasmaan tsasounaan teemme retken, kunhan ilmat suosivat ja hirvenmetsästys päättyy...

Aarteita, osa I

Kun sain hirsien sahauksen aikaisen talkooporukan ruokittua ja astiat tiskattua sekä eläinvanhuksemme ulkoilutettua
(kanipupu kuskataan ulos nuuskimaan meri-ilmaston sijasta järvi-ilmastoa, kunhan säät sallivat. Myös koiravanhus tarvitsee liikuntaa nivelilleen), tein hieman tutkimusmatkaa ja kiertelin kameran kanssa Pellonpäässä räpsimässä kuvia mukavista "aarteista", joita silmiini sattui.

Miehelle aarre nro 1 taitaa olla vm-64 oleva "punainen ihme" (lähti nimittäin käyntiin ensimmäisellä yrittämällä) eli pikkuinen traktori.

Löysin joitain traktorikäyttöisiä työkoneita ja -välineitä, mutta niistä ja niitä varten tehdyistä suunnitelmista kerron myöhemmin.

Yläkerran sahanpuruista ja sammaleista löytyi muutama vanha valokuva ja asiapapereita. Todellisia aarteita, joista saamme tietoa talon historiasta. Asiapapereiden joukossa oli mm. puimakoneosuuskunnan perustamiskirja vuodelta 1928. Perustamis-kirja on allekirjoitettu 24. lokakuuta, joten sillähän on kohta synttärit!

Toinen yläkerrasta löytynyt mielenkiintoinen asiakirja on ote maarekisteristä. Ensimmäinen merkintä tässä rekisterissä on isosta manttaalitilasta vuodelta 1840, joka on v. 1865 lohkottu kahtia. Tästä toisesta lohkotusta tilasta on sitten lohkottu neljä tilaa, joista yksi on meidän maatilamme.   Enää on epäselvää talon vanhan osan hirsien historia: ovatko ne olleet esimerkiksi tämän manttaalitilan riihestä, sillä niin tummat ne ovat? Vai onko vanha osa ollut savupirtti?


Hieman uudenpia, mutta silti vanhoja ja mielenkiintoisia löytöjä ovat sitten peiliovi, joka entisöinnin jälkeen tullee päätymään Salin oveen. Ensin ajattelimme Saliin parioveja, mutta ilman muuta hyödynnämme myös tämän.

Vanha astiakaappi on saanut vuosien varrella jos jonkinmoista väriä itseensä, mutta tämä myös entisöidään ja maalataan ruskeaksi, kuten huonekalut aikoinaan olivat. Tämä tulee myös Saliin ja tullee pitämään sisällään  pitsiliinoja ja vanhoja pöytäliinoja.

Vierashuoneeseen tulee päätymään tämä entisöitävä sänky ja saamaan peitokseen kalastajalangasta virkatun sängynpeitteen. Olen aloittanut virkkauksen aikoinaan kauppiksessa, kun hyppytunnit piti hyödyntää ja siitä on aikaa reippaasti yli 30 vuotta! Peite ei ole edes vielä valmis, sillä inhoan yli kaiken lappujen yhdistämistä, mutta jospas sitä nyt uudella innolla kiinnittelisi lappuset toisiinsa, kun pimeys täyttää illat ja myrsky mylvii nurkissa...

Klassikko Hercules-pyörä näyttää voivan hyvin ja netistä luimme, että 1930-luvulla pyörämerkki oli kovin suosittu. Herculeksen vieressä on vanha koululaisen pulpetti, joka olisi myös hauska entisöidä. Ovatkohan nekin olleet ennen vanhaan ruskeita?

Traktorin luota, korkealta katon rajasta löysin vielä heppatarvikkeita. Myös riihessä on esimerkiksi kiva hevosvoimin vedettävä tukkireki, mutta sinne en tällä kuvaussessiolla ennättänyt. Myöhemmin sitten lisää Aarteita. 

Singerin jalat päättävät tämän kertaisen valokuvakierroksen Pellonpäässä.

Metri, kaks, kolme,...

eli hirsien sahaamista huonoksi menneiden tilalle.

Sahausoperaatio tehtiin siirrettävällä sahalla ns. kenttäsirkkelillä ja koko hommaan meni vain päivä. Itse järjestelyihin meni sitten päivä jos toinenkin; sahauspaikan laittoon ja sahattavien hirsien lajitteluun sekä hirsien, lankkujen ja muun puutavaran siirtoon ja talvisäilytykseen Pellonpäähän ja sahauspaikan puhdistamiseen. Onneksi säät suosivat meitä eikä sateiden kanssa tarvinnut tuskailla.