
Pielinen on vielä tummana jäässä mökkirannalla, mutta ilmassa on kevään tuoksu ja korviin kantautuu muuttolintujen äänet.
Oi, mikä aurinko kukassa hehkuu!!
Pari viikkoa sitten kävimme tyttäremme kanssa Pellonpäässä, vaikka olimme iltasella liikkeellä kameran kanssa, niin yritti silloinkin aurinko hehkua!
Lumet alkoivat olla vähänä, mutta erittäin pehmeää ja märkää oli, esimerkiksi tiellä ei tehnyt kovin laitaan mennä väistämään muita liikkujia. Onneksi emme sentään löytäneet itseämme ojanpohjalta!
Räpsittiin kuvia sillä fiiliksellä, että niiden päälle voidaan suunnitella puutarhaa, kasvimaata, kukkapenkkejä, rakennuksia,...
Pihasaunan paikkako? |
Pellonpään sisälle ei tule saunaa vaan puulämmitteinen sauna rakennetaan piha-alueelle. Itse näen jo sieluni silmin saunarakennuksen sijoittuvan tähän lehtikuusten katveeseen, jonne ilta-aurinko paistaa.
Arvaatko, mitä haaveilen koivu"kujan" vierustaan?
Arvaatko allaolevasta kuvasta paremmin?
Oi, kun sormet jo syyhyävät päästä mittailemaan ja merkkaamaan kasvihuoneen paikkaa, porkkanapenkkejä, mansikkamaata,...mutta sitä ennen olisi saatava päärakennus hieman etenemään.
Siitä tuleekin seuraavaksi asiaa.