torstai 31. joulukuuta 2015

Tuomio tuli

Olemme saaneet asuinrakennuksen seinät, lattiat ja katot hirsipinnalle ja nähneet korjaustarpeet: uusiksi menee...



esimerkiksi kaikki ikkunoiden alla olevat hirret. Säilyttää ja korjata voimme osan lattialaudoista (tai oikeastaan niitä voi kutsua lattialankuiksi, koska ovat niin paksuja) sekä murto-osa seinien hirsistä, mutta kaikki muu pois, pois.
Pois ikkunat, savupiiput, kivijalat, pois ulkolaudoitus, portaat, sähkötyöt, pois kattorakenteet, pois vuosien varrella tehdyt laajennusosat, pois sauna ja vesijohdot, lista on pitkä.



























Siinä jo piti istahtaa pöydän ääreen ja alkaa miettimään, että miten tästä eteenpäin. Päätimme jatkaa haaveemme toteuttamista ja pelastaa, mitä pelastettavissa on:

se tosi, tosi vanha osa (kuinka vanha, sitä ei tiedä kukaan) entisöidään, josta tulee Sali. (kuva alla)

Sinitakkinen rouva on asunut Pellonpäässä lapsuudessaan ja hän kävi muistelemassa vanhoja hyviä aikoja. Kuulimme monia mielenkiintoisia tarinoita: tuossakin kuvan seinustalla oli jouluisin valkoinen paperi joulukuusen takana, jotta olisi hieman valoisempaa. Tällaiset tarinat antavat seinille elämän ja luovat jatkuvuuden tunnetta meille jälkipolville.





























Saliin siis uusitaan kaikki ikkunoiden alapuolella olevat hirret, uusitaan ikkunat (etsinnässä vanhoja T-mallin ikkunoita. Vinkit otetaan riemusta kiljuen vastaan), korjataan sisäkatto ja hiotaan lattialaudat. Siirretään nykyisestä laajennusosasta vanha takka ja uusitaan sitä varten savupiippu.

Käytännössä siis asuinrakennus puretaan kokonaan, putsataan, kootaan uudelleen ja hirsien välit tiivistetään myös uudelleen. Rakennetaan uusi katto, kivijalat, ulkovuoraus jne eli purkuun menneet osat rakennetaan uudestaan. Se myös päätettiin, että sisälle ei tehdä saunaa vaan sekin tila otetaan muuhun asuinkäyttöön.

Ulkorakennuksista entisöidään ainakin riihi. Päätykolmio tehdään ja lattia, katto tarkistetaan ja nostetaan koko riihi paremmin kivien päälle. Ovikin olisi hyvä olla olemassa ja mukava olisi myös korjata riihen tulisija.









































Ja tämän tiluksilta löytyneen tulipesän ympärille olisi hauska saada laavu.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit. Teit meidät iloisiksi :)
Arvostamme mielipidettäsi kovasti.

Tervetuloa toistekin!