keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Mitä talven aikana tapahtui?

Ränsistyneellä ranchilla ei olla laiskoteltu, vaikka elelemme kahdessa eri huushollissa ja talojen välimatka toisistaan on useamman ajotunnin verran, länsirannikolta itärajalle!

Talven aikana Ränsistyneellä ollaan purettu ja rakennettu, siivottu ja tehty polttopuita, suunniteltu ja toteutettu, taisteltu pimeyden kanssa, kärvistelty pakkasen kourissa ja oltu pää märkänä hiestä, liukasteltu jäisillä telineillä, kiivetty tellingeille toisen jos kolmannenkin kerran, aina vaan uudestaan ja uudestaan, päivästä toiseen ja aamusta iltaan.
Huolehdittu samalla vuokra-asunnon lämmityksestä, syömisistä, palkkatöistä, pikkukoiran hyvinvoinnista ja omaakaan unohtamatta...kun toinen asuu ja elää vanhassa kodissa eikä voi auttaa edes pienissä perusasioissa, esimerkiksi ruuanlaitossa. Hattua nostan armaalle miehelleni!













































































Sahautettiin lisää uusia hirsiä uuteen runkoon, kun ensimmäinen satsi loppui kesken.
Puutavaraa, jota hirsien sahauksesta tavallaan jäi yli ja joita hyödynnetään tulevaisuudessa.


Uusi runko noussut jo näin korkealle!

Talven aikaansaannosta

Runko oviaukolta


.
Siellä se uusi runko näkyy taustalla, vanha päärakennus ja uutta puutavaraa.

2 kommenttia:

  1. Olette kyllä superaikaansaavia : ) ei voi kuin ihailla! Mahtavaa kesän odotusta sinne & terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli-Hannele, itsekin haukoin henkeäni nähdessäni armaani talven aherrukset. Ihan sydäntä riipaisi ajatukset miltei 30 asteen pakkasista ja toinen siellä vain nakutteli hirsiä, jotta saadaan meille Koti.
      Vaikka sain usein valokuvia, niin oli se huikeaa nähdä kaikki livenä ja kokea lehtien puhkeaminen tämän vuoden kesään! Niin ihanan heleän vihreää kaikki. Olen aivan myyty saariston kauneuteen <3 ja se on merenrannan asukilta paljon sanottu.
      Ihanaa ja ikimuistoista kesää myös sinulle ja perheellesi.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit. Teit minut iloisiksi :)
Arvostan mielipidettäsi kovasti.

Tervetuloa toistekin!