torstai 3. syyskuuta 2015

Lattialankkujen tutkiskelua

Otimme käsittelyyn tuvan lattiat. Mielestämme lankut ovat alkuperäiset tai ainakin ne ovat todella leveät ja maalattu punaruskealla maalilla. Kuvittelemme, että ennen vanhaan juuri tuon värisellä sävyllä maalipensseliä heiluteltiin. Lisäksi lankut ovat paksut ja todella raskaat. Kaksin käsin ja kahden hengen voimin ensimmäinen lankku ylös nostettiin.




Lattialta löytyi monenmoista tappia ja naulaa, hankalaa oli, mutta niinhän se yleensä on ensimmäisen asian kanssa, oli se asia millainen vain.



























Voiton puolella jo! Tuo vaalea neliskanttinen palanen Veskun jaloissa on kellarin luukku.



























Nousee sittenkin!



























Ja sitten tutkimaan, että mitä lankun alta löytyy.







































ja hieman lisää purkua... (kuvat otettu pikaisesti kännykällä, joten taso sitä luokkaa)









































Sitten seuraa lattialankkujen (vai lattialautojako nuo lienee?) puhdistamista, höyläämistä, hiomista, maalausta,...ja mitä kaikkea niille sitten pitääkin tehdä ennen kuin ne voidaan takaisin lattiaan laittaa. Sitten joskus...

4 kommenttia:

  1. Heipä hei hengenheimolaiset ja onnea hienoon projektiinne ja uuteen elämäänne Pielisen rannalla! :)

    Samanlainen urakka on meilläkin ollut, nyt kuitenkin pääosin jo takana päin. Uuteen ja tuntemattomaan hypättiin kaukana entisestä, mutta emme ole katuneet. Mukavia työntäyteisiä syyspäiviä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan Airisrannan Päivi ja kiitos kannustavasta viestistäsi!

      Urakkamme tuntuu välillä ihan läkähdyttävältä, kun kaikki on vasta alkumetreillä, mutta kyllähän tämä kaikki purkaminenkin on todella jännittävää ja mielenkiintoista! Päivät on ihana lopettaa yhteiseen suunnitteluun ja haaveiluun tulevasta kodistamme.

      Airisranta on todella kaunis ja työnne jälki niin siistiä. Ihania valokuvia, miellyttävää tekstiä ja upeat nuo teidän maisemat ja ruokailutila: huikea!

      Aurinkoisia syyspäiviä Airisrantaan!

      Poista
  2. Hei,

    Nyt vasta huomasin, että olit lisäillyt tänne blogiluettelon ja kuinka ollaakkaan, luettelostasi löytyi useampi blogi, jota itsekin seurailen. Onpas nyt kätevää, kun blogit ovat listattuna samassa paikassa. kiitos!

    Toivottavasti lattialankut ovat uudistettavissa ja saatte ne takaisin käyttöön kun sen aika on...

    -Johanna

    VastaaPoista
  3. Hei Johanna,

    Taidamme olla sielunsiskoja, koska seurailemme samoja blogeja!

    Uskoisimme, että saamme lattialaudat kuntoon ja paikoilleen, ainakin ne ovat niin paksut, että hyvin voidaan höylätä ne uusiksi. Sitten vain maalia pintaan, levitetään räsymatot ja alamme tassuttelemaan...sitten joskus.

    Ihanaa tämä aika, kun voidaan suunnitella kaikkea mahdollista taivaan ja maa väliltä, eikä vielä käytännön asiat tyrmää haaveiluamme.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit. Teit minut iloisiksi :)
Arvostan mielipidettäsi kovasti.

Tervetuloa toistekin!